Ydinvoimahulluusepidemian pahetessa kutsumme sinut inspiroivaan vastarinnan viikonloppuun ydinvoimaa vastaan 18. - 20. lokakuuta 2008 Itä-Uudellemaalle Pernajan Isnäsiin ja Loviisaan .
Ydinvoiman on aina väitetty olevan turvallista, halpaa ja välttämätöntä. Ydinvoimateollisuus on aina valehdellut. Itämeri on jo nyt maailman radioaktiivisin meri. Uraanin louhinta ja käsittely aiheuttaa suurta vahinkoa ympäristölle, useimmiten alkuperäiskansojen mailla. Ydinvoima ei ole ratkaisu ilmastonmuutokseen.
Naisten äänioikeus, työläisten oikeudet ja orjuuden lakkauttaminen ovat esimerkkejä asioista jotka on saavutettu vain koska ihmiset eri puolilla maailmaa ovat luoneet erilaisia toimintatekniikoita, joilla on pystytty luomaan muutokseen pakottavaa painetta. Väkivallaton kansalaistottelemattomuus on ollut tärkeä tekijä monessa voitossa eri sosiaalisille liikkeille.
Lauantaina 18. lokakuuta keskitymme pohtimaan erilaisten toimintatapojen tärkeyttä ja mahdollisuuksia. Aktivistit mm. Saksasta ja Venäjältä kertovat kokemuksistaan.
Sunnuntaina 19. lokakuuta kokoonnumme Loviisan torille ydinvoimavapaan tulevaisuuden puolesta. Ohjelmaan kuuluu musiikkia, performansseja, lastenohjelmaa ja tietoa ydinvoimasta ja sen haitoista. Laadimme visioitamme maailmasta jossa ollaan päästy eroon ydinvoimasta.
Maanantaina 20. lokakuuta ohjelma jatkuu työpajoilla ja keskusteluilla yhteyksien ja strategian rakentamisesta, ja siitä miten viedä kampanjaa eteenpäin.
Lisätietoja sähköpostitse: event at nuclearweekend.org atomi at husmail.com tai puhelimitse +358 40 465 3955 tai +358 46 641 1027.
Tule tapaamaan muita ydinvoiman vastustajia, tuomaan muille ja itsellesi voimaa ja uskoa kamppailuun, ja tukemaan heitä joiden kotikuntia ydinvoimateollisuus uhkaa. Kaikki erilaiset näkemyksemme ovat tärkeitä. Yhdessä voimme luoda liikkeen, joka ajaa ydinvoimateollisuuden ulos Suomesta.
Lauantai 18.10 |
|||
| 12.00 | viikonlopun avaus | ||
| 12.30 | työryhmä: erilaiset metodit ydinvoimakamppailussa - lobbauksesta suoraan toimintaan. | ||
| 15.30 | päivällinen | ||
| 16.30 | työryhmät:
|
||
| 20.00 | Iltapala | ||
| Videoita, jutustelua | |||
Sunnuntai 19.10 |
|||
| 08.00 | aamiainen, valmistautumista, videoita tms. | ||
| 11.00 | alkaen siirtyminen Loviisaan. | ||
| 12.00 | Ohjelmaa Loviisan torilla Puheita; Veronique Marhandier - Reseua Sortir du Nucléaire Lauri Myllyvirta - Greenpeace, sekä Mikael Böök, Loviisaliike. Musiikista vastaa Kandidaatti. runoja, performansseja, pellejä, vapaa puheenvuoro yms. | ||
| 14.30 | Mielenosoituskulkue lähtee Loviisan torilta. | ||
| 17.00 | Hotelli Ziltonissa keskustelua ydinvoimasta ja uraaninlouhinnasta elokuva: Black magic - Intian suurimmasta uraaninlouhinta-alueesta kertova dokumentti, jossa paneudutaan toiminnan aiheuttamiin terveysvaikutuksiin sekä ihmisoikeusrikkomuksiin. Castor - Dokumentti ydinjätekuljetusten vastaisista protesteista Saksassa. | ||
| 20.00 |
|
||
Maanantai 20.10 |
|||
| 09.00 | aamiainen | ||
| 10.00 | työryhmä: kampanjointi tulevaisuudessa | ||
| 12.00 | yhteenveto ja palaute viikonlopusta | ||
Perjantain ja maanantain välillä on mahdollisuus yöpyä majatalo Kaarnarannassa Isnäsissä 4 - 6 hengen huoneissa sängyissä tai patjoilla. Vapaaehtoinen, mutta erittäin suositeltava maksu 3 - 4 € /yö. Lauantaina, sunnuntaiaamuna ja maanantaina järjestetään ruokailut Kaarnarannassa. Sunnuntaina ravitsemisesta vastaa kansankeittiö Paistele Takaisin Loviisan torilla. Aterioista toivotaan joitain euroja kolehtiin. Koko viikonlopun yöpymiset ja ruokailut voi maksaa myös kerralla, jolloin suosittelemme 15 € jättämistä kolehtiimme. Vapaaehtoisilla maksuilla varmistamme, että pystymme jatkamaan kampanjaa tulevaisuudessa ulkopuolisista tahoista riippumattomina.
Ensisijaisesti suosittelemme käyttämään julkista liikennettä sekä polkupyöriä. Isnäsiin on Helsingistä n.70 km, Porvoosta 22 km ja Loviisaan päin kulkevien linja-autojen pysäkiltä (Vanhakylä, Pernaja) 13km. Helsingistä Porvooseen ja Loviisan suuntaan linja-autoja kulkee melko usein. Sekä Vanhakylästä (tie 1580) että Porvoosta (tie 1571) Isnäsiin pääsee yhtä "suoraa" kaunista maalaistietä pitkin.
Mikäli et ole pyöräilijätyyppiä, muttet myöskään autoilija, ja tarvitset kyytiä, kerro ilmoittautuessasi mistä ja milloin. Järjestämme tarvitseville kyydit myös sunnuntaina Isnäsistä Loviisaan ennen tapahtumaa, sekä paluun alkuillasta ja iltaohjelmien päätyttyä.
Autolla paikalle pääsee parhaiten Helsinki-Kotka moottoritietä (E18/7) 20km Porvoosta itään tai 25km Loviisasta länteen. Poistu Vanhakylän liittymässä (64), Robin Hoodin ja Kuninkaantien St1-huoltsikan kohdalla ja jatka tietä Isnäsiin päin n.13km. Reittioppaita käyttävät voivat merkitä määränpäksi Edöntie 142. Matkareittejä julkisella liikenteellä koko Suomesta: www.matka.fi
Lisäohjeita kuljetuksiin liittyvissä asioissa numerosta:+358 40 465 3955 tai +358 46 641 1027.
mahdollisimman pian sähköpostitse osoitteessa: event at nuclearweeked.org tai atomi at husmail.com tai puhelimitse +358 40 465 3955 tai +358 46 641 1027. Muista mainita:
Pelkästään Loviisassa tapahtumaan osallistuvien ei toki tarvitse ilmoittautua! Tarvitsemme tietoja ainoastaan ruuan, majoituksen ja kuljetusten järjestämistä varten.
Tapahtuman järjestämiseen on osallistunut löyhä joukko yksityishenkilöitä eri taustoista. Emme ole sitoutuneet mihinkään puolueeseen tai järjestöön.